keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen

Pääsiäinenkin vierähti vauhdilla ohi, lähinnä reissusta palautumiseen. Ehdin kuitenkin käydä pitkästä aikaa ratsastamassa, mökillä haravoimassa, mummun synttärikahvilla sekä aloitettiin grillikausi! Oli kyllä todella ihanat ja kesäiset kelit. Mä niin nautin♥


Viikon lomailu tietää tietysti kauheesti rästiin jääneitä kouluhommia, mitä oonkin sitten yrittänyt ahkeraan tehdä, mutta onneks ensi viikkokin on vapun takia vajaa! Eikä tätä jaksoakaan ole hirveästi enään jäljellä (:

Mukavaa loppuviikkoa!
♥ Janni 

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Reissusta selvitty!

Tulin pikaisesti kertomaan että Levin reissulta on nyt palattu! Pitkä ajomatka painaa ja väsymys on melkoinen, joten pidemmät tarinat jätän myöhemmäksi. Oli kyllä mukava ja rentouttava loma! Oli ihana nauttia lumesta, hiihtämisen ja lautailun muodossa♥


 

♥ Janni



torstai 10. huhtikuuta 2014

Holiday

Jälleen täällä blogin puolella on ollut hiljaista, kun uusi ja viimeinen jakso on alkanut ahkerasti lukiossa!
Huomisen jälkeen kuitenkin otan vähän etäisyyttä lukioon ja lauantaina olisi tarkotus suunnata pitkästä aikaa lappiin. Olen niin innoissani tulevasta reissusta, ja ihanaa että se on vielä edessäpäin♥ Olin viimeksi lapissa kaksi vuotta sitten, joten on tosi kiva päästä pitkästä aikaa takaisin niihin kauniisiin maisemiin sekä kokemaan hieman sitä talven tuntua mikä tänä vuonna täällä jäi kokematta.

        
       
        Pari vuotta sitten maisemat oli tämän näköisiä!

Mukavaa loppuviikkoa!
♥ Janni