maanantai 20. helmikuuta 2012

Jeejee!

Viikonloppu kului lähinnä kotona oleillen, paitsi lauantaina kävin tallilla ja pikaisesti ideaparkissa hakeen muutamia juttuja reissua varten.
Eilen oli sitten vuorossa estekisat. Ja siellä vierähtikin melkein koko päivä..
Mua jännitti tosi paljon, mutta turhaan koska ne meni tosi hyvin! (: Hevonen oli ihan mahtava ja meni toosi nätisti, joten 2.sija sieltä sitten tuli! Häpihäpi ♥
Nyt pitäis alkaa pikku hiljaa laittaan kamoja kasaan, sillä lauantai aamuna olisi lähtö pohjoseen! (:
Nyt on kyllä niin hyvä fiilis kaikinpuolin. Eikä koulupäivätkään tunnu enään missään, kun tietää että kohta alkaa loma!



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

♥ Janni

torstai 16. helmikuuta 2012

viikko enään!

Aika menee taas kovaa vauhtia eteenpäin! On tehny mieli kirjotella tänne, mutta jotenki en oo vaan taas saanu aikaseks ja jaksanut. Oon siis edelleen kipeänä, kuumetta tosin ei onneksi ole. Mutta korvasäryn takia valvotun yön jälkeen päätin, että menen lääkäriin! Joten tiistai aamuna suuntasin terveyskeskukseen jonottamaan, oltiin ovella odottamassa jo ennenkun ne edes aukes ja silti sielä meni taas aikaa. Korvatulehdushan se on, niinkun arvata saattaa. Tosin mun käskettiin vaan syödä särkylääkkeitä, ja todellakin toivon että ne vie tulehduksen menneesään. Sillä enään viikko koulua, ja sitten alkaa loma. Eli ensi viikolla olis tarkotus suunnata LAPPIIN!♥
Tänään oli koulussa rento päivä, kun oli penkkarit! Ja sitten huomena on vanhojentanssit (:
Huomena myös pääsen vihdoin kampaajalle laittamaan hiukset ruotuun (:  Uusista hiuksista voisin myös koittaa sitten kuvaa laittaa..



vanhoja asukuvia! (:
pitkähianen H&M, karvaliivi ONLY, farkkuleggarit Vero Moda?, kengät Dinsko

Mukavaa torstaita kaikille!♥

♥ Janni



lauantai 11. helmikuuta 2012

Flunssaa

Mitään kummempaa en oo tehny, kun lepäillyt vaan kotona. Flunssa iski muhunkin, toisaalta onneksi nyt että ehdin parantua reissuun mennessä (:
Ainiin, torstaina kaveri teki mulle iiihanat kynnet! (:
Tänään oon menossa porukoitten ja sukulaisten kanssa teatteriin, jee! Innolla odotan, koska oon kuullut pelkkää hyvää siittä.
Ja illan vietän sitten M:n kanssa ♥
Ja tässä tulee pari kuvaa mun uudesta ihanuudesta, jonka ostin siis viime ideapark reissulta, Mangosta (:



Ihanaa viikonloppua! (:
♥ Janni

maanantai 6. helmikuuta 2012

Töitä ja tupareita!

Uusi viikko on taas lähtenyt käyntiin ja kiva viikonloppu takana päin!
Perjantai-ilta vietettiin M:n kanssa kaksin vaan löhöillen ja telkkaa katsellen (:
Lauantaina mulla olikin tiedossa töitä lastenvahtina, ja tässä pari viikkoa taaksepäin olin vahtimassa noita samoja ihania lapsia myös (:
Töiden jälkeen sitten lähdettiin M:n kanssa kaverille, joka on just muuttanut omaan kämppään. Eli tiedossa oli tuparit! Oli toosi kiva ilta joka vaihtuikin jo yöksi, pieni porukka ja siisti kämppä!
Ja sunnuntaina ei tapahtunut sitte oikein mitään erikoista, mutta jotenki oli tosi kiva ja rento viikonloppu!

Tänään mulla oli vapaapäivä koulusta, ja kävin aamulla tallila ja sen jälkeen ideaparkissa. Ideaparkin reissulta suoraan käytiin mummolla juomassa kuumaa mehua♥ nams.


♥ Janni



sunnuntai 5. helmikuuta 2012

tuotteiden esittelyä (:

Eli nyt ajattelin vähä esitellä tuotteita, joilla hoidan ihoani, tai siis kasvojani kotona (:
Ja kuten alapuolelta selviää, käytän runsaasti dermosilin tuotteita joihin olen ollut erittäin tyytyväinen!


vihreä purkki on Freemanin syväpuhdistava kasvonaamio 
                                                       
                                          käytän siis päivittäin dermosilin puhdistusmaitoa ja tollasita alkoholitonta
                                          kasvovettä(:

                                           ja lähes päivittäin myös tätä Lorealin pure zonea, joka on siis syväpuhdistava    
                                           geeli joka sisältää pieniä mikrorakeita, ja                  
                                           oon tykänny tästä koska tää ei kuivata mun ihoo niin pahasti!
                                     ACO:n kasvovesi, tää sisältää alkoholia, eli siis on vahvempaa kun toi dermosilin kasvovesi, niin tätä laitan sitten erikseen epäpuhtauksiin.

                             Dermosilin päivävoide kuivalle ja herkälle iholle, aamuisin siis tätä naamaan.

                                       Sothys Paris syväpuhdistusaine, tää tekee ihon tosi pehmeeks ja tuoksuu hyvältä!    
                                       Eli on hintansa arvoinen ostos!
                      uusin tuttavuus Dermosilin Face Extra , hoitava erikoisvoide kasvoille (:

♥ Janni



keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kasvojen huoltoa!

Niinkun jo aikasemmin kerroinkin, että viikko alkoi melko lepposasti.
Maanantaina oli siis koulua klo. 12.30-13.30. Ja sitä ennen olin jo käynyt tallila hevosen hoitamassa (:
Ton huiman koulupäivän jälkeen menin kaupungille syömään ja yritin kuluttaa aikaani, sillä mulla oli 15.15 kasvohoitoon aika (:  Yleensä oon käyny siis puhdistavassa kasvohoidossa, mutta tälläkertaa menin ultraääni- kasvohoitoon. Mielenkiinnolla odotin että millainen mahtaa tuo "operaatio" olla.
Hoito sisälsi siis : alkupuhdistuksen, kuorinnan ja syväpuhdistuksen sekä ampullin imeytyksen ultraäänilaittella, mekaanisen puhdistuksen, naamion ja hoitovoiteen. (+ kulmien siistiminen)
Toi laite siis tuntui joltain pieneltä hiomakoneelta, jolla käytiin kasvot kauttaaltaan läpi, sekä kaula. Kaulan alueella se tuntui jotenkin... jännältä.
Mekaaninen puhdistus, jossa siis poistetaan epäpuhtauksia ihosta, tuntui tällä kertaa jotenkin erityisen kivuliaalta. Tai koskaanhan se ei mulle kivutonta ole ollut, mutta nyt se tuntui oikein kunnolla. Mutta eikös sellainenkin sanonta ole, että kauneudesta pitää kärsiä (;
Hoidon jälkeen oli kyllä raikas ja rentoutunut olo, vaikkakin naama näytti siltä että sitä on juuri nypitty, niinkuin olikin. Aikaa hoitoon meni noin 1h 15min.





♥ Janni