torstai 19. tammikuuta 2012

Hiuksista!

Eli sain kaverini blogista idean tehdä postauksen hiuksistani (:
Elikkäs ihan pienenä vauvana mulla oli tosi tummat hiukset, ja sitten siittä kun kasvoin ne "muuttuivat" blodeiksi ihan itsestään. Hiukseni eivät ole koskaan olleet mitkään hirveän pitkät. Ja useasti tai sanotaanko jatkuvasti olen  niitä yrittänyt kasvattaa, mutta vähänkään pidemmiksi kasvaessa, niistä on tullut huono kuntoiset ja sitten niitä on taas täytynyt lyhentää. Hiusten värjäyksen aloitin jo melko nuorena, mutta tarkkaa ikää en osaa sanoa. Välillä on ollut vain raitoja, välillä jotain vaahtoväriä? jonka sävy taisi olla oranssi... ou mai.
Pitkään olin kuitenkin blondi, vaikka sillointällöin oli tumma alaosa tai muutamia raitoja. Ei kuitenkaan ollut käynyt edes pienessä mielessä värjätä hiuksia kokonaan tummiksi... mutta kyllä sekin päivä koitti. Kampaajani, (joka on myös serkkuni) kanssa puhuttiin että jos hiukseni värjättäisiin tummiksi, niistä tulisi parempi kuntoisemmat ja olisi jopa mahdollista että ne kasvaisivat (: Hieman pelotti kuvitella itseään tumma hiuksisena, kun blondeihin on tottunut.Vaikkakin kerran olen tummahiuksinen ollut, mutta jostain syystä se väri muuttui takaisin blondiin. Päätin kuitenkin värjätä hiuksia, mutta vain hiukan tummemmaksi, eli ihan vaaleanruskeiksi. Ja siittähän se sitten alkoi, joka värjäys kerta väri tummeni nykyiseen hiustenväriini asti. Ainakaan vielä en ole kyllästynyt tummiin hiuksiin, ja vielä kun minulla on sopivan väriset pidennyksetkin. Jaksaa paremmin odotella omien hiuksien kasvamista...

 


♥ Janni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti